ArrowMaster

Olet hankkinut tusinan uusia nuolia ja maksanut niistä kohtalaisen summan. Oletat luultavasti, että ne ovat tasalaatuisia ja osuminen on kiinni vain itsestäsi? Todellisuus on usein toisenlainen, ikävä kyllä.

Perinteisesti nuolien käyttäytymistä on tutkittu merkitsemällä kunkin nuolen osumat omaan taulukuvioonsa ja tekemällä silmämääräisiä päätelmiä.

Antamalla tämä varsin mekaaninen toimitus tietokoneen tehtäväksi saavutetaan huomattavasti parempi tarkkuus ja päästään monista virheitä aiheuttavista tekijöistä.

Tältä sivulta ladattavissa oleva ohjelma on ilmainen ja toimii lähes samoin kuin täysversio. Hiiren avulla ja valokuvasta tapahtuva osumien syöttö on jätetty pois, samoin muiden ohjelmien (TargetPlot) tulostiedostojen luku.

Asennusohjeita

Lataa viereiseltä palstalta tiedosto AMsetup.exe omalle tietokoneellesi ja aja se.

Asennuksen kulkuun ei ole syytä puuttua kuin korkeintaan hakemiston valinnan kohdalla, muutoin Next-napin painelu riittää. Jos ohjelman ehdottamalla levyllä ei ole tilaa tai haluat vaihtaa sen jostain muusta syystä, paina Browse-nappia ja valitse mieleisesi hakemisto.

Ohjelmasta saattaa ilmestyä uusia versioita, jos korjattavaa tai parannettavaa ilmenee. Päivitys tapahtuu yksinkertaisesti lataamalla am.jar-tiedosto ArrowMaster-hakemistoon entisen samannimisen tiedoston tilalle.

Jotkut www-selainohjelmat pyrkivät olemaan liiankin avuliaita ja purkavat jar-tiedoston sisällön tiedostoiksi. (Jar-tiedostot ovat käytännössä samanlaisia kuin zip-tiedostot.) Tämän ongelman voi välttää klikkaamalla tiedoston nimeä hiiren oikeanpuoleisella painikkeella ja valitsemalla 'Save Target As...'

Koneellasi saattaa olla ennestään Javan ajoympäristö (tullut esim. TimeMasterin asennuksen yhteydessä). Jos se on vähintään versiota 1.4, ei ole välttämätöntä ladata koko asennuspakettia, tarvitset ainoastaan tiedoston am.jar. Javan olemassaolon ja version voi kokeilla kirjoittamalla DOS-ikkunaan komennon:

java -version

Javaa ei tarvitse asentaa uudestaan, jos vastaukseksi tulee esim:

java version "1.4.2_01" Java(TM) 2 Runtime Environment, Standard Edition (build 1.4.2_01-b06) Java HotSpot(TM) Client VM (build 1.4.2_01-b06, mixed mode)

Tällöin riittää, jos luot käynnistysikonin, jonka Target-kenttään kirjoitat:

javaw.exe -cp am.jar ArrowMaster

Työhakemistoksi tulee asettaa se hakemisto, jonne kopioit tiedostoa am.jar.

Jos Java on tullut TimeMasterin asennuksen yhteydessä, se ei näy em. kokeen avulla. Tällöin komentoriville täytyy kirjoittaa TimeMaster-hakemiston polku, esim:

"C:\Program Files\TimeMaster\bin\javaw.exe" -cp am.jar ArrowMaster